Kartta Keski-Aasian tukikohdista on lähes valmis. Uzbekistanin tukikohdat ovat kiinni "uudelleen -rekisteröinnin" takia, joten tietoa sieltä on tihkunut melko hitaasti. Muuten homma alkaa olla pulkassa. Vielä kun väkerrän valmiiksi kartan Dushanben laitteista (vie ehkä pari päivää) niin olen valmis lähtemään kotiin työn puolesta. Mutta vielä on 3 viikkoa aikaa, joten eipä ole kiire.

Viikonloppuna oltiin Nurekin padolla. Väittivät sen olevan maailman korkein pato. Vaikea sanoa, pitikö tieto paikkansa, kun en tiedä mihin verrata. Padon toisella puolella (yläpuolella) oli isohko järvi. Vesi oli kirkasta ja kauniin turkoosin väristä. Odottelimme n. 5 tadzikistanilaista minuuttia (sisäpiirivitsi, 5 tajik minutes = much more than 6 minutes) eli n. 1 h 45 min, että pääsimme veneeseen. Hieman ikävää kun ulkona on suurinpiirtein 40+ ja ainut varjo on kuuman minibussin sisällä. "Vene" oli ponttooneilla kelluva "rentoutumismökki". Rentoutumismökillä tarkoitan eräänlaista pöytää, joka on n. 20 cm korkea, ja joka on päällystetty matoilla ja tyynyillä ja jossa siis istutaan jalat ristissä ja syödään vesimelonia ja tadzikistanilaista leipää ja liharuokaa, mieluiten oikealla kädellä ilman haarukkaa, usein 2 - 5 ihmistä samasta lautasesta. Olemme istuneet melkein joka viikonloppu tuollaisen pöydän päällä ruokailemassa. Se on vähän kuin sauna Suomessa - löytyy joka kodista. Lisäksi vierasmajassa on samanlainen ulkopatio, jossa tapaan juoda neskafet joka päivä lounaan jälkeen. Tämä lautta sisälsi siis tuollaisen (katollisen ) pöydän, uimapuvun-vaihtokopin, ja puulämmitteisen ulkoilmakeittiön. Moottorivene hinasi meidät ja lautan toiselle puolelle järveä, ja siellä vietettiin n. 6 tuntia, uiden, syöden, uiden, syöden, uiden... Mutta oli rentouttava reissu. Sain taas kerran punaista väriä ihooni, siis jotain todistusaineistoa kun palaan Suomeen. Täytyy tosin vielä pari päivää ennen lähtöä ottaa hieman lisää, sillä olen huomannut, että vaikka joka viikonloppu käteni ovat punaiset, parin päivän päästä ne ovat taas lähes suomalaisen näköiset.
    Mukana reissulla olivat Christian (Sveitsistä), Luis, Tim (Pohjois-Irlannista), Arni, Mohsen (Iranista) liuta paikallisia IAESTE:laisia ja Tragana ja Biljana (Montenegrosta.)  Viimeinen on varsinainen ilopilleri, joka on äänessä kokoajan vaikkei hallitsekaan englantia _vielä_ kovin hyvin. Otsikon lause pääsee hänen suustaan n. 5 min välein ja Tim ("Yourrr my teacherrr!!! Why don't you corRRrect me???") joutuu vähän väliä kertomaan mikä meni oikein ja mikä ei.

Hänen luonne on siis melko kaukana Alexista. Alex on britti, joka saapui tänne samana päivänä viikko sitten. Hän työskentelee myös ACTEDille, mutta pääsääntöisesti Qurganteppassa. Hän on täysin väärässä paikassa. En tiedä onko se joku brittien luonteenpirre (sori yleistys) kun ei osata hyväksyä sitä, että toisissa maissa on toisten maiden kulttuuri ja kaikki ei ole samanlaista saati toimi samanlailla kuin Lontoossa. Viimeviikonlopun reissun jälkeen hän ei enään omien sanojensa mukaan "luota IAESTEen" ja siksi hän muun muassa jätti tulematta Nurekin retkelle. Syyksi hän mm. kertoi sen, että kun olimme basaarikierroksella Khujandin ulkopuolella, hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi. "Mitä IAESTE olisi tehnyt, jos hän olisi kadonnut???" (Kuljimme n. 4 hkl ryhmissä, ja jokaisessa ryhmässä oli yksi paikallinen opas.) Itselleni ei tullut moinen edes mieleen. Tunnen oloni erittän turvalliseksi täällä. Automatkat hieman pelottavat ja poliisi, mutta siinä kaikki. Lisäksi toissa päivänä hänellä oli kova ripuli/yrjötauti. Hän kertoi minulle ACTEDin vierasmajassa että pelkää kuivuvansa, kun vesi ei pysy sisällä. Annoin hänelle ibuprofeenia ja imodiumia (2. kerta viikon sisällä) ja kehoitin kysymään neuvoa IAESTElta. Em. syystä hän kieltäytyi, mutta soitti jollekin diskossa tapaamalleen tutulle, ja kysyi hänen neuvoaan. Tämä antoi hänelle espanjalaisen lääkärin numeron. Hän kun ei luota paikallisiin....
    Biljana. Hän juo vettä suoraa kraanasta ja puistossa puutarhurin letkusta... Hän on täällä pitämässä hauskaa. Ei ruikuttamassa.

Kuulin, että on minun vuoroni pitää esitelmä Suomesta ensi keskiviikkona. Vedos on valmiina, mutta kuvat puuttuvat, ja tällä hetkelle esitelmä on melko tylsä. Hyvä lukija. Mitä minun kannattaisi kertoa Suomesta? En halua kertoa pelkästään Nokiasta, muumeista ja revontulista. Haluaisin kertoa jostain todella suomalaisia koskettavasta asiasta, kuten Saarioisten Pizzasta tai Bumtsibumista...

Ja mitäs muuta sinne?